kotiliesi

16. tammikuuta 2018

Riisi + tomaatti = Risotto Gordon Ramsayn tapaan


Lainasin kirjastosta Gordon Ramsayn kirjan nimeltään Kokkauksen taito. Koska edellisessä työharjoittelupaikassani opin risoton tekemisen taidon, kiinnostuin Gordonin tomaattisesta versiosta (2012, 30), ja päätin testata sitä. En nyt taaskaan toteuttanut reseptiä kirjaimellisesti, vaan käytin tapani mukaisesti pientää luovaa vapautta lisäämällä tomaattipyrettä ja salottisipulia. Kuulotin näitä ensin, ja lisäsin sitten vasta riisin; kuulotin sitäkin hetken, minkä jälkeen lisäsin valkoviinin kuumalle pannulle. Lopuksi korvasin parmesaanijuuston Monterey Jackillä. 

Alta näet Gordonin reseptin. 

RAAKA-AINEET

2-3 rkl oliiviöljyä 
200 g eli n. 2 dl risottoriisiä 
noin 5 dl kanalientä 
50 grammaa suolatonta voita 
250 grammaa kirsikkatomaatteja puolitettuina 
100 grammaa mascarponejuustoa 
25 grammaa parmesaanijuustoa raastettuna 
mustapippuria ja tarvittaessa merisuolaa 

1. Kuumenna öljy pannussa, lisää riisi ja sekoita hyvin kunnes öljy on imeytynyt riisiin. 

2. Kuumenna kana- tai kasvisliemi kiehuvaksi ja lisää sitä noin kauhallinen kerrallaan riisin joukkoon joka kerta hyvin sekoittaen. Odota jokaisen lisäyskerran jälkeen, että neste on imeytynyt riisin joukkoon. Tämä kestää noin 15-18 minuuttia. (Itse jouduin lisäämään hieman vielä kuumaa vettä tuon kanaliemen lisäksi, koska kanaliemi ei riittänyt riisin kypsentämiseen)

3. Kuumenna riisin kypsentymisen aikana voita kattilassa, lisää puolitetut kirsikkatomaatit, kunnes ne ovat pehmeitä. Soseuta käyttämällä tehosekoitinta, sauvasekoitinta tms. 

4. Riisin kypsyttyä sekoita joukkoon mascarpone ja parmesaani sekä tomaattiseos. Tarvittaessa lisää suolaa ja mustapippuria.

SUOSITTELEN(KO)?

Mielestäni tässä oli erikoinen ja mukiinmenevä vaihtoehto kaiken arkiruuan keskelle. Toisaalta Gordon Ramsayn reseptiksi olisin ehkä kaivannut jotain mullistavampaa. Muistan hänen kyllä jossain Kuppilat kuntoon- ohjelmassa sanoneen, että hän on kirjoittanut kirjansa kotikokeille eikä tarkoituksena ole edes ravintolaruoan tekeminen. Hän (2012, 13) kirjoittaa myös kirjassaan: ''Tavoitteenani ei ole muokata lukijoista Michelin-tähtien arvoisia keittiömestareita. Haluan vain opettaa sinua tekemään hyvää ruokaa kotona.'' Ja minusta tämä oli juuri sitä: yksinkertaista, hyvää ja silti arkiruokaan verrattuna astetta fiinimpää. Jos on kyllästynyt ainaiseen makaroonilaatikkoon tms, kannattaa tätä tai vastaavaa ehdottomasti kokeilla. 

Miltäköhän maistuisi avokadorisotto? Tai vastaavasti toimisiko jälkiruoka-annoksena mansikkarisotto suklaakastikkeella? Okei, tuo idea meni ehkä vähän yli, mutta ehkäpä tajusitte pointtini eli sen, että ruuanlaitossakin voi vain mielikuvitus olla rajana, jos vain uskallusta ja rohkeutta uusien asioiden kokeiluun löytyy. 

Risotto oli maittava, ja helppo. Itse en ole mikään suurin kirsikkatomaattien ystävä, joten tämä ei hivellyt makunystyröitäni mitenkään erityisemmin. Hyvää se kuitenkin oli - siitä ei pääse mihinkään. Itse saattaisin olla kuitenkin enemmän risoton kannalla, joka on tehty niistä oikeista tomaateista lisänä vielä pallo mozzarellaa. Tälle combolle olisin varmasti aivan myyty! 

Mielestäni resepti tekemänäni ansaitsee kolme sydäntä. 

♥♥♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni kommentilla!

Ruokamatkalla Tallinnassa: Vanha Kaupunki

Olde Hansassa tarjoiltu punaviinipohjainen aperatiivi. Maultaan hieman kitkerä ja marjainen. Aivan kuin Harry Potterista Olimme...